Kysely
Oletko ilmoittanut petoeläin tai petoeläinjälki havaintosi petoeläinyhdyshenkilölle?
 
Kirjautuneena
Ei mitään
Sivustolla on 74 vierasta 
Jäsenet : 71
Sisältö : 130
Linkkejä : 27
Artikkeleiden osumat : 503806

Nuoret hirvet loikkivat teille arvaamattomasti

Ylä-Satakunta
Minna Ollikainen
Autoilijan on syytä tarkkailla tienviertä hirviaidoista huolimatta. Hirvet saattavat löytää tielle, jos aidan portti on jäänyt auki.

– Suurin hirvikolarin vaara on siellä, missä ihmiset eivät osaa varoa, kuten hirviaitojen kohdalla. Pahimmat kolaripaikat ovat kolmostiellä, tietää Parkanon-Karvian riistanhoitoyhdistyksen toiminnanohjaaja Kimmo Vesanto.

Toki erityisen tarkkana on muistettava olla myös niissä paikoissa, joista hirviaita puuttuu tai aidassa on aukkoja. Tällainen tienpätkä on parhaillaan esimerkiksi kolmostien ohituskaistatyömaalla.

Nuoret hirvet ovat nyt liikkeellä, koska tähän aikaan keväästä hirviemot häätävät viime kesän poikaset laumastaan. Ne ovat vielä kokemattomia liikkumaan yksin ja etsimään itse ravintonsa. Varovaisuus siis kannattaa niilläkin teillä, joilla hirvistä ei ole varoitettu liikennemerkillä.

Näkyvyys ja nopeus
riskitekijöitä
Hirven kanssa voi joutua törmäyskurssille esimerkiksi Käenkoskella Kaita-Hovin kahvilan ja Järvisuomentien risteyksen välissä, jossa kolahti viimeksi syksyllä. Kolaririskiä lisää paikan huono näkyvyys.

Kimmo Vesanto kehottaa varovaisuuteen myös Alaskylässä ja Ikaalisten rajaseudulla sekä Kovesjoen alueella.

Karviassa hirviä liikkuu yhtä lailla kuin Parkanossakin, mutta kolareita sattuu harvemmin, koska liikennettä on vähemmän. Siitä huolimatta Karviassakin kannattaa olla valppaana etenkin Alkkiantiellä.

Kihniössäkin hirvivaara on suurin isolla Järvisuomentiellä, koska siellä ajetaan kovaa. Kihniön riistanhoitoyhdistyksen toiminnanohjaajan Matti Saastamoisen mukaan viime kesän poikasia oli muutama päivä sitten nähty TB-autohuollon ja kirkonkylän välissä.


Susi säikäyttää
hirvenkin
Hirvet saattavat poiketa tielle yllättäen, mutta erityisesti emostaan erkaantuneet viime kesän poikaset ovat arvaamattomia. Sudet tekevät hirvistä entistä levottomampia.

– Pelästyneenä hirvet voivat tulla tielle kovalla vauhdilla, Kimmo Vesanto kertoo.

Parhaiten hirven kohtaamiselta voi välttyä olemalla tarkkaavainen ja pitämällä ajonopeuden aisoissa. Myös automatkan ajankohtaa kannattaa harkita.

– Etenkin auringonnousun ja -laskun ajat ovat pahimpia. Yleensä hirvikolari tapahtuu yöaikaan, Vesanto muistuttaa.

Viimeksi hän näki hirvikulkueen viikonloppuna kuuden aikaan aamulla, kun kolme sarvipäätä ylitti tien Kovesjoella.

Ensin Vesanto huomasi vain ojassa olevan hirven ja hiljensi heti vauhtia. Yhden hirven nähtyään ei vielä kannata huokaista helpotuksesta, sillä niitä voi olla lähistöllä useampiakin.

Metsäkauris liikkuu
myös päivisin
Hirviä pienemmätkin eläimet voivat pelästyttää autoilijan ja aiheuttaa onnettomuuksia. Kimmo Vesannon mukaan metsäkauriiden kanta on kasvanut ja niitä saa varoa teillä yhtä lailla kuin hirviäkin.

Metsäkauriiseen voi törmätä myös keskellä päivää, sillä ne liikkuvat mihin vuorokaudenaikaan tahansa. Kauris on kuitenkin hirveä pienempi eläin, joten kolarista aiheutuu harvoin henkilövahinkoja.

– Pahempaa jälkeä ne aiheuttavat autolle, sillä kolarissa kauris tulee jäähdyttäjästä läpi, Vesanto kuvailee.

Sorsapoikueet ja siilit voivat myös osua autoilijan eteen. Karhut liikkuvat satunnaisemmin, mutta vasta viime kesänä kolari mesikämmenen kanssa oli lähellä. Kotieläimet kannattaa myös säästää autonrenkaan alle jäämiseltä.

– Koirien kiinnipitoaika on nyt. Joitakin irtokoiria on näkynyt Kihniön suunnalla, ja nekin voivat aiheuttaa onnettomuuksia, Matti Saastamoinen muistuttaa.

Viimeksi päivitetty (01.07.2008 17:44)