Läntisen Suomen susi- kannan kasvu jatkuu
Jari Rantanen
Haussa 13 kaatolupaa
Satakunnan riistanhoitopiirin alueella ja Satakunnan ja Varsinais-Suomen rajamailla elää ja liikkuu riistapäällikkö Mauri Krusbergin mukaan nyt noin 30 sutta. Satakunnan ja Varsinais-Suomen rajan tienoille on asettunut kaksi laumaa, joista toisessa on kymmenkunta ja toisessa kolme sutta.
Länsirannikolla ja Köyliönjärven itäpuolella on susipari, samoin riistanhoitopiirin pohjoisosassa Kyrösjärven seudulla, jossa on myös yksi seitsemän suden lauma järven pohjoispuolella. Lisäksi riistanhoitopiirin alueella liikkuu joitakin yksittäisiä susia.
Satakunnan riistanhoitopiirin alueelle Ikaalisiin, Köyliöön, Harjavaltaan, Lappiin ja Euraan ja Varsinais-Suomen puolelle Laitilaan ja Pöytyälle on haettu kaatolupia yhteensä 13 sudelle. Krusbergin valistunut arvaus on, että yhtään kaatolupaa ei alueelle myönnetä.
Satakunnan petohavainnoitsijoiden tekemien ilmoitusten mukaan ilveskanta on riistanhoitopiirin alueella vahva ja susikanta nopeassa kasvussa. Karhuhavaintojen määrä ei ole viime vuosina merkittävästi muuttunut.
Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen tuoreimman tilannearvion mukaan itäisen Suomen kannanhoitoalueella susikanta on pienentynyt, mutta läntisen Suomen alueella susien määrä on lisääntynyt merkittävästi ja on nyt 75-80. Koko maassa susia arvioidaan olevan 190-210.
Kolme vuotta sitten valmistuneessa valtakunnallisessa susikannan hoitosuunnitelmassa tavoitteeksi asetettiin läntisen kannanhoitoalueen susikannan lisääminen. Satakunnan riistanhoitopiirin näkemys on, että tavoite on nyt jo saavutettu. Valtaosa koko läntisen alueen susista on Satakunnan, Pohjois-Hämeen ja Varsinais-Suomen riistanhoitopiirien alueilla, ja laumojen ja susiparien muodostumisen perusteella kannan voimakkaan kasvun odotetaan jatkuvan.
Krusbergin mielestä susikantaa on alettava ennemmin tai myöhemmin rajoittaa, ja rohkeimmin ihmisten läheisyyteen uskaltautuvia sekä sairaita ja vammautuneita susia on poistettava luonnosta.
Myös Satakunnan luonnonsuojelupiirin hallituksen jäsen, biologi Janne Lampolahti sanoo ymmärtävänsä, että pelottomimpia susia ammutaan pois.
- Kukaan ei vastusta liian tuttavallisten susien poistamista, hän sanoo.
Julkaistu Turun Sanomien verkkolehdessä 20.3.2008 1:31:42
Viimeksi päivitetty (21.07.2008 10:58)
