Kysely
Oletko ilmoittanut petoeläin tai petoeläinjälki havaintosi petoeläinyhdyshenkilölle?
 
Kirjautuneena
Ei mitään
Sivustolla on 79 vierasta 
Jäsenet : 71
Sisältö : 130
Linkkejä : 27
Artikkeleiden osumat : 503797

SM-kullan jälkeen mielessä on sorsajahti

Kihniö
tiina
SM-kultaa ja -hopeaa tänä kesänä ampunut Tiina Lielahti pääsi ylioppilaaksi Parkanon lukiosta tänä keväänä. Hän ei ole vielä päättänyt, minne lähtee syksyllä opiskelemaan.
Mari Honkala
Ylä-Satakunta -lehti

Ikaalisten ampujia edustava kihniöläinen Tiina Lielahti on täräyttänyt tänä kesänä kaksi SM-mitalia. Heinäkuussa hän voitti SM-kultaa automaattitrapissa Kaustisella ja pari viikkoa sitten SM-hopeaa olympiatrapissa Sipoossa alle 20-vuotiaiden


naisten sarjassa.

Lielahti alkoi harjoitella ampumista isänsä Ari Lielahden kanssa noin kolme vuotta sitten.

- Innostuin ensin metsästyksestä. Viime syksynä aloin treenata ammuntaa tosissani tutustuttuani metsästyskokeissa automaattitrapin tämän vuoden Suomen mestariin Mia Piriin.

Piri kannusti Lielahtea toteamalla, että hän voisi menestyä myös ammuntalajeissa. Pirin toteamus pitänee paikkansa, sillä Lielahti osallistui ensimmäiset kisoihin ennen juhannusta ja voitti heinäkuussa jo SM-kultaa. Voitto olympiatrapista oli myös lähellä.

- Jäin voittajasta yhden osuman päähän, vaikka olin ennen finaalia kuuden kiekon johtoasemassa. Kävin välillä katsomassa tuloksia. Se oli iso virhe. En pystynyt keskittymään ampumiseen, kun mietin johtoasemaani.

Tältä kesältä kilpailut ovat ohi. Nyt Lielahti keskittyy tänään alkavaan sorsastukseen. Sen jälkeen vuorossa on hirvikausi. Lielahti kuuluu Kihniön Eräveikkojen hirviporukkaan ainoana naisena.

- Olin viime vuonna mukana ensimmäistä kertaa. Se ei mennyt kovin hyvin, sillä en edes nähnyt yhtään hirveä. Kauriin, peuran ja kyyhkysiä olen ampunut edellisinä vuosina.

Hermoissa parantamisen varaa

Jos Lielahti ampuisi numerolappu selässä yhtä hyvin kuin harjoituksissa, hän pärjäisi myös aikuisten naisten sarjassa. Vielä eivät 19-vuotiaan nuoren hermot kuitenkaan pysy kisoissa täysin kasassa. Tulos on yleensä kisoissa kymmenen osumaa huonompi kuin harjoituksissa.

Automaattitrapissa hän osuu harjoituksissa yleensä 25 kiekosta 16-22 kiekkoon, mutta kisoissa vain 8-12 kiekkoon. Omalla radalla ennätys on yhdeksän kymmenestä kiekosta.

- Tämä on hermoja vaativa laji, mutta harjoittelemalla ampumiseen tulee rutiinia. Olen tänä kesänä ampunut noin 3 500 panosta, Lielahti kertoo.

Uutena haasteena Lielahdella on opetella ampumaan hänelle mittatilaustyönä tehdyllä haulikon perällä. Se on viisi senttiä normaalia lyhyempi.

- Tähän asti olen ampunut isän aseella. Ammun, sillä vielä paremmin kuin omallani.

Yli 20-vuotiaiden naisten sarjaan Lielahti siirtyy ensi vuoden jälkeen. Sieltä ei ehkä heti ole odotettavissa mitaleita.

- Nykyisillä tuloksillani sijoittuisin naisten sarjassa kymmenen parhaan joukkoon. Jos ampuisin kisoissa yhtä hyvin kuin harjoituksissa, olisin mitaleilla.

Lielahti käy harjoittelemassa Kihniössä yksityisellä radalla ja lisäksi lähikuntien virallisilla radoilla. Yleensä mukana on isä, mutta joskus mukana on valmentamassa myös naisten kärkinimi Mia Piri.

Tiina Lielahden mielestä suurin viehätys ampumisharrastuksessa on se, että siinä pystyy nollaamaan ajatuksensa täysin ja keskittyä vain tähtäämään maaliin.

- On se myös mukava tehdä jotakin sellaista, missä on hyvä, Suomen mestari naurahtaa.

Viimeksi päivitetty (28.08.2009 15:45)