Jahtimies ampui koiran kettuna
ILKKA-lehti
JULKAISTU torstai 16.10.2008
Syyskuisena sunnuntaiaamuna Jalasjärven Keskikylässä käyty lintujahti päättyi nolosti helsinkiläismiehen kannalta tämän ammuttua hengiltä koiran.
Helsinkiläinen oli toisen miehen kanssa pellon laidalla passissa ampumistarkoituksin, kun kaksi jalasjärveläismiestä ajoi koirien kanssa lintuja liikkeelle. Metsästä ampaisikin pienikokoinen Suomen pystykorva, jota helsinkiläinen kokenut metsästäjä ampui 7-8 metrin etäisyydeltä luultuaan sitä ketuksi.
Metsästäjälähteistä saadun tiedon mukaan kettu ei päästä ihmistä muutaman metrin läheisyyteen, jonka pitäisi olla hyvin metsästäjien tiedossa. Pystykorva ja kettu eroavat myös ulkonäöltään selvästi toisistaan. Ja jos ollaan lintujahdissa ei siinä yhtäkkiä aleta ampumaan muuta saalista. Ampumiskohde pitäisi myös tunnistaa ennen hätäistä laukaisua. Poliisi tutkii juttua.
