Monissa Keski-Euroopan maissa metsästetään useita kahlaajalajeja, Suomessa ainoa tähän lajiryhmään kuuluva riistalintu on lehtokurppa (Scolopax rusticola). Vuotuinen saalismäärä on noin 5 000 yksilöä. Kannat kestäisivät runsaammankin metsästyksen, mutta läheskään kaikki metsästäjät eivät lehtokurppaa ammu, vaikka siihen tarjoutuisi mahdollisuuskin.

Tämä johtuu pääosin kahdesta syystä. Lehtokurppa lähtee metsästäjän edestä yleensä äkkiarvaamatta, vähänkään hitaampi haulikkomies ei ehdi reagoida tilanteeseen ennen kuin se on jo ohitse. Tilanteen yllätyksellisyyttä edesauttaa vielä lehtokurpan nopea ja mutkitteleva lento, se katoaa puiden tai pensaiden suojaan hetkessä.

Valtaosa lehtokurpistamme ammutaankin seisovilta koirilta. Koiran ottaessa seisonnan metsästäjä osaa varautua ilman koiraa liikkuvaa metsästäjää moninverroin paremmin laukaisutilanteeseen.

Suomessa lehtokurppasaaliin arvostus ei ole samaa luokkaa kuin esimerkiksi Tanskassa ja Keski-Euroopan maissa. Niissä lehtokurppa on saaliseläin, joka jahtien päätteeksi järjestettävissä riistaparaateissa on kunniapaikalla. Jokainen Manner-Euroopassa ensimmäisen lehtokurppansa ampunut myös muistaa aivan varmasti tapahtuman jälkeiset seremoniat. Ne vaihtelevat maittain ja jopa metsästysseurueittain, mutta yhteinen piirre kaikille on, että metsästäjä kokee hetken olevansa metsästäjäkunnan aatelia.

Joitakin vuosia sitten Tanskaan perustettiin jopa valtakunnallinen tuplakurppayhdistys, jonka jäseneksi pääsee selvittämällä kirjallisesti, miten, missä ja milloin kurppadoupleen ampuminen tapahtui. Pelkkä oma selvitys ei kuitenkaan riitä, vaan hakemuksen muassa on oltava jonkun kanssametsästäjän juhlallinen vakuutus, että kertomus pitää paikkansa. Tuplakurppayhdistyksen jäsenet ovat oikeutettuja kantamaan yhdistyksen jäsenmerkkiä ja käyttämään yhdistyksen lehtokurppa-aiheista solmiota.

Liha erinomaista

Lehtokurpan liha on oikein valmistettuna maukasta syötävää. Yhdessä saalislinnussa lihaa on kuitenkin varsin vähän, onhan linnun elopaino vain 300 gramman luokkaa. Parista kurpasta pystyy kuitenkin jo valmistamaan pienen aterian kahdelle hengelle.

Mikäli saalislintuja on vain yksi, se kannattaa valmistaa erikseen ja nauttia muista linnuista valmistetun riista-aterian yhteydessä.

Lehtokurppa suolistetaan ja riiputetaan saaliiksisaamisen jälkeen muiden riistalintujen tapaan. Kun ateriaksivalmistus aloitetaan, lintua ei nyljetä vaan sulat ja höyhenet poistetaan kynimällä. Jos kurpat paistetaan, päätä ei irroteta. Näin siksi, että kurppapaisti on aina erikoisuus, jolle lisäerikoisuutta vielä antaa pitkänokkaisen pään mukanaolo. Jos kurppia on tarjolla yhtä monta kuin ruokailijoita, isäntä tai emäntä voi aterian aluksi ilmoittaa, että kukin voi ottaa linnun omalle lautaselleen sormin nokasta nostamalla.

Juha K. Kairikko