Maailman fasaanirotujen määrästä eivät tutkijatkaan ole yksimielisiä. Tämä johtuu siitä, että on hyvin vaikeaa sanoa, milloin kysymyksessä ovat omat rotunsa, milloin alalajit ja milloin suurista ulkonäköpoikkeamista huolimatta kysymyksessä onkin itse asiassa vain jonkin lajin värimuunnos.

Tyypillistä fasaaneille on myös se, että eri rodut voivat risteytyä keskenään ja saada suvunjatkamiskykyisiä jälkeläisiä. Aikojen kuluessa onkin syntynyt tai jalostettu monia erikoisuuksia, kuten kultafasaani, hopeafasaani ja platinafasaani. Suurin fasaanilinnuista on riikinkukko.

Fasaani on maailman laajimmalle istutettu riistalintu, sillä alkuperäisen Aasiasta Balkanille ulottuvan levinnäisyysalueen lisäksi fasaaneita on nykyisin mm. Pohjois-Amerikassa, Etelä-Amerikassa, Australiassa ja Uudessa Seelannissa.

Levinneisyys

Länsi- ja Keski-Eurooppaan fasaani istutettiin jo keskiajalla. Ruotsiin ensimmäiset istutukset suoritettiin 1740-luvulla, mutta tuolloisen täydellisen epäonnistumisen vuoksi uusia istutuksia alettiin tehdä vasta sata vuotta myöhemmin. Ne onnistuivat erinomaisesti. Ruotsalaisten istutustulosten rohkaisemana tehtailija Karl Fazer toi Suomeen vuosina 1901–1902 Saksasta toistasataa fasaania, jotka istutettiin Helsingin lähelle Malmille. Vuotta myöhemmin hän perusti siitostarhan, josta jaettiin melkoiset määrät munia haudotettavaksi eri puolille Etelä-Suomea.

Vuosisadan ensimmäisenä vuosikymmenenä täällä tarhattujen fasaanien lisäksi siirtoistutettiin Keski-Euroopan maista ja Tanskasta tuotuja fasaaneita metsästysseurojen ja yksityisten metsästäjien toimesta varsin laajalle alueelle.

Istutetut linnut lisääntyivät ja menestyivät melko hyvin, joten varsin pian voitiin puhua omasta fasaanikannastammekin. Pahan takaiskun linnut kokivat kuitenkin vuonna 1939–1940, jolloin suurin osa luonnossa eläneistä menehtyi ankaran talven kourissa.

Heti sotien jälkeen fasaaneita ryhdyttiin istuttamaan uudelleen, joskaan ei kovin mittavassa määrin. Laajempia uusistutuksia on suoritettu vasta 1970-luvun alusta. Pääosa on tapahtunut Etelä-Suomeen ja Pohjanmaalle, mutta istutuksia on tehty myös Keski-Suomeen ja jopa Oulun lääniin. Joitakin istutuskokeiluja on suoritettu pohjoisemmaksikin.

Runsaimpia fasaanikannat ovat nykyisin maan lounaisosissa Uudellamaalla ja Hämeessä. Myös Pohjanmaalla on runsaasti fasaaneita sellaisilla alueilla, joissa olemassaolevaa kantaa täydennetään jatkuvin istutuksin.

Nykyisen levinnäisyysalueen pohjoisraja kulkee Oulun seuduilta Lieksaan, joskin pohjoisosassa on laajoja yhtenäisiä alueita, jossa fasaaneita ei tavata lainkaan.

Tuntomerkit

Suomessa yleisintä fasaanilajia kutsutaan metsästysfasaaniksi (Phasianus
colchicus). Se on kolmen lajin risteytymätulos. Fasaanikukko on helpoimmin tunnistettavia riistalintuja.

Tavallisesti selkä ja vatsa ovat kuparinruskeat ja mustatäpläiset. Usein sivujen pohjaväri on hieman kellertävämmänruskea. Silmien ympärillä on kirkkaanpunaiset paljaat ihopoimut. Pää on hyvin tumma ja näyttää valaistuksesta riippuen joko metallinhohtoisen sinertävältä tai vihreältä. Päässä on monasti myös kaksi höyhentupsua. Pyrstö on hyvin pitkä.

Naaraat ovat lyhyempipyrstöisiä ja väritykseltään ruskeankirjavia.

Suomeen on istutettu myös P. tenebrosus -muotoa, jonka kukko on huomattavan tumma, joskus yleisväri on musteensininen. Naaraatkin ovat tummempia kuin tavallisten metsästysfasaanien naaraspuoliset yksilöt.

Näiden kahden päämuodon lisäksi tavataan erilaisia värimuunnoksia, joille on annettu jopa omia epävirallisia "tieteellisiä" nimiä.

Elinympäristö, elintavat ja ravinto

Fasaani on kulttuurilintu, joka ei suurilla metsäseuduilla viihdy. Peltojen reunusmetsissä se tulee toimeen, mutta hakeutuu sieltäkin useimmiten syksyn edetessä kyliin, kylien liepeille ja jopa kaupunkien puistoihin.

Tavallista on, että asutuskeskusten fasaanit tottuvat ihmisiin niin hyvin, että pakenevat vasta viime hetkellä. Fasaani on nopea juoksija ja pyrkiikin yleensä vaaran uhatessa turvautumaan jalkohinsa. Vasta häirinnän käydessä liialliseksi se turvautuu siipiinsä, päästäen usein lentoonlähtiessään kuuluvan kotkotuksen. Fasaani lentää erittäin nopeasti, joskin tavallisesti ei kovin pitkälle.

Fasaani yöpyy yleensä korkeassa kuusessa oksien suojassa. Harvemmin yöpymispaikkana on joku muu puulaji. Yllättävää kyllä, aivan viime aikoina on tavattu fasaaneja yöpymässä myös lumikiepissä. Kymmeniä vuosia väitettiin, että näin se ei tee koskaan.

Fasaaneilla on hyvin erikoinen kyky säästää pahimpina pakkaskausina energiaa, sillä ne voivat vaipua hypotermiaa muistuttavaan tilaan, jolloin ne eivät syö eivätkä liiku lainkaan. Hyväkuntoinen fasaani selviää näin parin-kolmen viikon nälkäkuurista, joskin menettää painoaan melkoisesti.

Kesällä fasaani syö pehmeitä lehtiä, erilaisia kukintoja, matoja, hyönteisiä ja siemeniä. Syksyllä ravintovalikoimaan tulevat myös viljojen jyvät ja erityisesti jauhosavikan siemenet. Peltopyyn tapaan fasaani kerää syksyllä rasvarastoja talvea varten. Talvelle sille kelpaavat syötäväksi siementen lisäksi varvut ja havupuiden silmut.

Monet puutarhaviljelijät pitävät fasaania vahinkolintuna, koska ne kaivavat mielellään kasvien sipuleita ja taimia aiheuttaen joskus harmin lisäksi huomattaviakin taloudellisia menetyksiä.

Lisääntyminen

Jo maaliskuussa ensimmäiset kukot aloittavat soitimen. Siihen kuuluu käheä läpitunkeva kiekaisu, jota seuraa siivillä suoritettu päristely. Fasaanialueiden omakotiasujille nämä soidinhuudot merkitsevät monasti aikaista aamuherätystä, mistä läheskään kaikki eivät ole mielissään. Kukot tappelevat keskenään rajusti selvittäessään reviiriensä rajoja. Kiihkeä soidin jatkuu pitkin kevättä.

Naaraat munivat touko-kesäkuussa 6–15 munaa maasyvennykseen. Poikaset kuoriutuvat kuukauden kuluttua ja ovat lentotaitoisia jo parin viikon ikäisinä.

Hoitotoimenpiteet

Kovina pakkastalvina ja runsaan lumen aikana fasaanit tarvitsevat ihmisen apua. Ruokintapaikoilla fasaani syö mielellään jyviä ja rikkaruohon siemeniä.

Tärkeä hoitotoimenpide on myös suojakasvustojen istuttaminen tai säästäminen. Tarkoitukseen sopivat mm. kuusentaimitiheiköt ja polvenkorkeudelta vesotut pajukot, sillä fasaanit tarvitsevat sellaisia suojapaikkoja, joista kanahaukat eivät niitä tavoita.

Myös minkki-, kettu- ja supikoirakantojen sekä kissojen kurissapitäminen pienentää merkittävästi fasaanitappioita.

Muuta

Ruotsiksi fasaani on fasan, saksaksi Fasan, englanniksi pheasant ja viroksi faasan.

Juha K. Kairikko