Ensimmäiset peltopyyt (Perdix perdix). saapuivat Venäjältä tuolloiseen Karjalaan 1700-luvulla. Sieltä laji levisi myös Manner-Suomeen. Leviämistä nopeuttivat merkittävästi metsästysseurojen toimesta suoritetut istutukset. Niitä alettiin tehdä 1800-luvun lopulla, erittäin laajamittaista istutustoiminta oli 1900-luvun alussa. Istutettavia lintuja tuotiin ainakin Venäjältä, Tanskasta, Unkarista, Tsekkoslovakiasta, Latviasta ja Tanskasta. Lintuja tuotiin tuhansittain, joten nykyiset peltopyykantamme ovat lähtöisin monista eri kannoista.

Istutustoimintaa on laajemmin jatkettu 1980-luvulta lähtien, joskin kaikki nykyiset istukkaat ovat Suomesta tarhattavaksi pyydettyjen lintujen jälkeläisiä.

Levinneisyys

Peltopyyn esiintyminen Suomessa on nykyisin varsin laikuttaista. Runsaimmat kannat ovat Pohjanmaalla ja Lounais-Suomessa. Myös Keski-Suomessa ja Kymen läänissä peltopyitä on paikoin hieman runsaammin. Pohjoisimmat peltopyyalueet sijaitsevat Oulun seudulla; Pohjois-Karjalassa on joitakin erillisiä peltopyyalueita.

Tuntomerkit

Peltopyy on lyhytpyrstöinen kesykyyhkyn kokoinen peltokanta. Yleisvaikutelmaltaan se on pyöreähkö. Päältä linnut ovat vaaleanviiruisen harmaanruskeita. Siivet ovat viiruisen harmaanruskeanvalkoisenkirjavat, kupeilla on ruskeita poikkiraitoja. Kurkku ja posket ovat tiilenpunaiset. Vanhoilla linnuilla on etumuksessa kastanjanruskea valkoreunuksinen laikku, joka koirailla on hieman hevosenkengän muotoinen. Naarailla laikku on epämääräisempi.

Elinympäristö, elintavat ja ravinto

Peltopyy on laajojen peltojen ja tiheikköisten pellonreunojen lintulaji. Aikoinaan, kun pelloilla oli avo-ojia ja latoja, ravinnonsaanti oli turvattua, koska latojen alta ja ympäriltä, ojanvarsipensaikoista ja muokkaamattomilta ojavarsilta löytyi syötävää kautta vuoden. Tehomaatalous salaojineen, leikkuupuimureineen ja aikoinaan laajasti käytettyine tuholais- ja rikkaruohomyrkkyineen merkitsi peltopyykantojen huomattavaa taantumista. Kaikenkaikkiaan Euroopan ja Venäjän luonnonvaraisten peltopyykantojen arvellaan romahtaneen 1900-luvulla vajaaseen kolmeenkymmeneen prosenttiin viime vuosisadan tilanteesta.

Suomessa peltopyykantojen vähenemiseen oma osuutensa on ollut supikoirakantojen runsastumisella ja viime aikoina myös kanahaukan täysrauhoituksella.

Peltopyyt elävät pesimäajan ulkopuolella parvissa. Syksyllä parvien pakoetäisyys on varsin lyhyt. Joskus pelloilla liikkuva ihminen kävelee suoraan parveen, pelästyen pahanpäiväisesti jaloista lähteviä lintuja, jotka usein hajaantuvat matalalla lentäen moneen suuntaan. Lentäessään linnut räpyttävät siipiään välillä tiuhaan, välillä liitävät pitkiäkin matkoja. Talvella parvien pakoetäisyys on suurempi.

Kesällä peltopyyt syövät hyönteisiä, kukkia, silmuja, lehtiä, siemeniä ja matoja. Syksyllä ne keräävät metsäkanalinnuista poiketen rasvavarastoja talven varalle. Tällöin ravintona ovat jyvät ja rikkakasvien siemenet. Erityisen tarpeellisia ovat pillikkeiden siemenet, sillä niiden rasvapitoisuus on yli 40%.

Talvella, jos lumen pinnalta ei löydy riittävästi ravinnoksi kelpaavia siemeniä, peltopyyt kaivavat ravintonsa lumen alta, minkä vuoksi lumipeitteen vahvuus ei saisi olla yli 60 cm. Linnut eivät pysty kaivautumaan syvemmälle aterioidakseen orailla ja siemenillä.

Kun lunta on riittävästi, parvet nukkuvat lumeen kaivautuneina kiepeissä.

Lisääntyminen

Jo maaliskuussa peltopyyt alkavat käyttäytyä hyökkäilevästi samaa sukupuolta olevia lajikumppaneitaan kohtaan. Hieman myöhemmin ne solmivat parisuhteen joko vanhan kumppaninsa kanssa tai etsivät uuden puolison tavallisesti eri parvessa eläneiden joukosta. Toukokuussa naaras munii matalaan maasyvennykseen 10–23 munaa. Pesintävaiheen aikana uros huolehtii vartioinnista.

Poikaset kuoriutuvat kesäkuussa ja osaavat lentää jo pariviikkoisina.

Hoitotoimenpiteet

Peltopyyt ottavat talvisin paksun lumipeitteen alueella kiitollisina vastaan ihmisen tarjoaman lisäravinnon.

Ravinnon lisäksi peltopyyt tarvitsevat suojaa. Muissa maissa hyviksi todettu suojapensaikkojen istuttaminen onkin leviämässä myös suomalaisille peltopyymaille.

Tärkeä hoitotoimenpide on myös minkki- ja supikoirakantojen kurissapitäminen. Monin paikoin peltopyiden riesana ovat myös kissat.

Muuta

Ruotsiksi peltopyy on rapphöna, saksaksi Rebhuhn, englanniksi pardridge ja viroksi pöldpuu.

Peltopyyt ovat varsin kotipaikkauskollisia. Ravinnonpuutteen vuoksi ne saattavat kuitenkin lähteä vaeltamaan, jolloin niitä on tavattu hyvinkin kaukana pohjoisessa ja jopa meren yllä.

Juha K. Kairikko