Alli (Glangula hyemalis) on lintu, joka esiintyy niin Kalevalassa kuin muussakin vanhassa kansanrunoudessakin. Tämä ei kuitenkaan merkitse sitä, että alli olisi joskus ollut kautta maan yleinen pesivä laji, vaan kertoo, että allin mahtavien kevät- ja syysmuuttojen reitti on kulkenut runojen syntysijojen kautta.

Alli on ollut ja on edelleenkin ainakin saaliin lukumäärään nähden Suomenlahden metsästetyin sorsalintu.

Levinneisyys

Vähäinen määrä alleja pesii Suomessa Tunturi-Lapissa, lähinnä Enontekiöllä ja Utsjoella. Joitakin pesiä tavataan vuosittain myös Porvoon saaristossa. Varmojen tietojen saaminen Suomen pesinnöistä on kuitenkin vaikeaa, koska ne ovat harvassa ja niitä on erittäin vähän. Pesiä on myös vaikea löytää eikä ruovikkoon poikasineen piiloutuvaa naarastakaan hevillä havaitse.

Meillä tavataan kesäisin alleja jossain määrin niin Suomenlahden rannikolla, Hailuodon seuduilla ja joskus myös sisäjärvillä. Kysymyksessä lienevät kuitenkin edelliskevään poikaset, sillä ne tulevat sukukypsiksi vasta kaksivuotiaina ja saattavat nuorempina viettää kuljeskelevaa elämää.

Allien varsinaiset pesimäalueet sijaitsevat Siperiassa ja Pohjois-Venäjän tundraseuduilla Jäämeren rannikoilla. Niin keväiset kuin syksyisetkin muuttoreitit kulkevat kuitenkin Suomen kautta, pääreitti pitkin Suomenlahtea Laatokan ja Vienanmeren kautta keväällä pohjoiseen ja syksyllä kohti lounasta. Osa alleista muuttaa pitkin Pohjanlahtea. Tuulien vaikutuksesta muuttavia alleja pysähtyy joskus lepäämään myös suurille järville.

Tuntomerkit

Alli on pönäkkä sorsalintu, jolla on lyhyt paksutyvinen nokka ja lyhyt paksu kaula. Sen siivet ovat terävät ja kapeat, josta johtuen lento on usein puolelta toiselle heittelehtivää. Muuttomatkoillaan alli lentää yleensä lähellä vedenpintaa, jolloin heittelehtivästä lennosta johtuen kauaksi näkyy, kuinka tumma yläpuoli ja valkea alapuoli vilkahtelevat vuorotellen.

Aikuisten allien ulkonäkö vaihtuu kolmasti vuodessa, nuorten lintujen viisi kertaa.

Vanha koiras on juhlapuvussa marraskuun lopulta huhtikuuhun. Selvästi erottuva tuntomerkki ovat pitkät mustat pyrstöjouhet. Pää, kupu ja etuselkä ovat valkoiset. Pään sivulla on tummanruskea laikku, joka alempana muuttuu vaaleamman ruskeaksi. Silmän ympärillä on harmaa laikku ja silmää ympäröi kapea valkoinen rengas. Rintakilpi on tummanruskea koko vuoden. Linnun alapuoli on vaalea ja sivut helmenharmaat. Siiven yläpuoli on mustahko.

Huhtikuun alussa koiras saa peruspuvun, jossa pää, kaula ja kupu ovat tummanruskeat. Silmän ympärillä oleva laikku tulee harmahtavaksi ja muuttuu takaosastaan hyvin vaaleaksi. Etuselkä ja hartiat ovat tummanruskeat. Kyljet ovat helmenharmat. Puvunvaihtoaikataulu vaihtelee yksilöllisesti, joten keväällä ja alkukesästä tapaa monennäköisiä koiraita.

Keskikesällä kylkien harmaa väri vaihtuu harmaanruskeaksi. Elokuun vaiheilla siipisulat putoavat ja koiras on 3–4 viikkoa lentokyvytön. Pudonneen pyrstöjouhen tilalle alkaa kasvaa uusi, joka tulee täysmittaiseksi lokakuussa vasta lokakuussa.

Syksyllä juuri ennen muuttoa koiras sulkii jälleen. Pää ja kaula tulevat lähes valkoisiksi. Hartiat ja etuselkä vaalenevat huomattavasti ja keskimmäiset pyrstösulat saavat pituutta. Lokakuusta alkaen höyhenasu muuttuu vähitellen juhlapuvuksi. Vanhan naaraan puvunvaihtorytmi on samantapainen kuin koiraan, joskaan erot valmiiden eri asujen välillä eivät ole yhtä selvät. Juhlapuvussa talvesta alkukevääseen kupeet, kaula ja pää ovat valkoisemmat kuin muulloin. Tummia ovat päälaki ja pään sivulaikut. Linnun alapuoli ja kyljet ovat valkoiset. Kuvun poikki kulkee ruskeahko juova.

Huhtikuussa naaras saa peruspuvun. Siinä pää ja kaula ovat tummanruskeat. Silmän ympärillä on vaaleampi laikku, joka takaosastaan on valkoinen. Myös kaulan sivuilla on vaaleat laikut. Kupeet ovat valkoiset ja kuvun vyö harmaanruskea.

Syysmuuton aikaan naaras saa vähitellen juhlapuvun.

Nuorilla on 5–6 puvunvaihtoa ennen siipisulkien putoamista. Kun vanhoilla linnuilla on kolme puvunvaihtoa, jotka kaikki tapahtuvat vähitellen, alliparvissa olevat linnut ovat läheltä tarkasteltuna varsin sekalaisen näköistä joukkoa. Onneksi kuitenkin lentotapa ja parvien muu käyttäytyminen mahdollistavat sen, että tunnistaminen ei tuota kokeneelle metsästäjälle niin suuria vaikeuksia kuin voisi kuvitella.

Elinympäristö ja ravinto

Pohjois-Lapin allit elävät sekä suuremmilla tunturijärvillä että pienillä suolammilla. Varsinaisilla pesimäalueillaan allien elinympäristöjä ovat mantereen puolella olevien kosteikkojen lisäksi merenrannikot.

Pesimäaikana allit syövät jossain määrin kasviksiakin, muulloin ravinto koostuu hyönteisistä ja pienistä selkärangattomista.

Lisääntyminen ja muutto

Kevätmuutto tapahtuu myöhään iltaisin tai öisin. Muutto alkaa jo maaliskuussa, ja laajenee vähitellen aina toukokuun jälkipuoliskolle, jolloin satojatuhansia alleja lentää pohjoiseen. Merellä ne lentävät lähellä pintaa, manteereen kohdalla kuitenkin satojen metrien, jopa kilometrin, korkeudessa. Muuttoparvet voivat olla rihmamaisia tai levottomia auroja.

Naaras munii kesäkuussa 6–8 munaa. Poikaset kuoriutuvat kesä-heinäkuun vaihteessa ja ovat lentokykyisiä elokuun puolenvälin vaiheilla.

Syysmuutto alkaa syyskuun lopulla ja kestää pitkälle marraskuuhun. Toisin kuin keväällä, syysmuutto ajoittuu päivänkajon ja iltahämärän väliseen vuorokaudenaikaan.

Linnut lentävät syksylläkin määrätietoisesti aivan vedenpinnan tuntumassa joko nauhamaisina jonoina tai epämuotoisina ryhminä. Yhtenä ainoana iltapäivänä voi nähdä jopa sadantuhannen yksilön lentävän määrätietoisesti lounaaseen.

Allit talvehtivat Itämerellä ja Luoteis-Euroopan merialueilla.

Muuta

Ruotsiksi alli on alfågel, saksaksi Eisenente, englanniksi long-tailed-duck ja viroksi aul.

Allikannoille suurimman uhkan muodostavat öljytuhot.

Juha K. Kairikko