Jykevä haahka (Somateria mollissima) on suurin sukeltajasorsamme. Se on myös kaikkia muita sorsalintuja selvemmin merellinen laji, sisävesille haahka eksyy äärimmäisen harvoin.

Levinneisyys

Haahkan päälevinneisyysalue on luoteinen merialueemme, joskin kannat ovat runsaat myös Suomenlahden keski- ja länsiosissa. Itäisellä Suomenlahdella haahkakannat ovat harvemmat, mutta sielläkin haahka-alue ulottuu kuitenkin aina itärajallemme saakka.

Pohjanlahdella yhtenäinen haahka-asutus ulottuu Merenkurkkuun saakka. Perämerellä haahkoja tavataan vain satunnaisesti.

Tuntomerkit

Vanha koiras on juhlapuvussa marraskuusta kesäkuuhun. Otsa ja päälaen sivut ovat mustat, posket valkoiset. Niskan sivuilla on kaksiosainen vaaleanvihreä laikku. Päälaen keskellä kulkee kapea valkoinen juova. Nokka on vihertävänharmaa ja tyvestä kellertävä. Kaula ja yläpuoli ovat valkoiset, pyrstö musta. Alaosa on musta, mutta perän sivuilla on valkoinen laikku. Siipisulat ja isot peitinhöyhenet ovat mustat, siipien valkoinen etureuna loistaa lennossa kauaksi.

Koiras saa keskikesällä peruspuvun, joka muuttuu jälleen juhlapuvuksi syksyllä. Peruspukuisen koiraan
yleisväri on likaisen mustanruskea. Suuri valkoinen siipilaikku erottaa koiraan selvimmin naaraasta.

Vanhan haahkanaaraan asu on kautta vuoden perussävyltään punertavan- tai kellertävänruskea ja kauttaaltaan mustakuvioinen. Värisävyt vaihtelevat yksilöllisesti, yleisenä piirteenä on kuitenkin niiden haalistuminen kesän edetessä. Puvun haalistuessa tumma kuviointi korostuu.

Nuoret linnut ovat syksyllä huomattavasti tummempia kuin vanhat naaraat.

Elinympäristö ja ravinto

Haahkat ruokailevat niin avomerellä kuin saarten ja luotojen lähivesilläkin. Pesät sijaitsevat useimmiten kivikkoisilla luodoilla ja saarilla, mutta niitä löytyy myös käkkärämäntyä kasvavilta suuremmilta saarilta, joskin harvemmin syvemmällä sisäosista.

Ravintonaan haahkat käyttävät eniten sinisimpukoita, joita löytyy vain suolaisesta vedestä. Haahkat syövät myös muita kotiloita ja äyriäisiä.

Lisääntyminen ja muutto

Kevätmuutto etenee huhtikuussa, jopa nopeammin kuin jäidenlähtö, sillä ensimmäiset haahkat saapuvat railoihin ja saariston sulaviin rantavesiin. Heti kun se on mahdollista, ne kokoontuvat satoja yksilöitä käsittäviksi parviksi.

Soidin on näyttävä ja kuuluvakin tapahtuma, sillä koiraat syöksyvät vedenpintaa siivillään pärskien toisiaan vastaan. Koiraiden kumea soidinhuuto ja naaraiden korina kantautuvat tyynellä säällä kauaksi.

Haahkakoiras pariutuu usean naaraan kanssa. Useimmista muista lintulajeista poiketen naarashaahkoja onkin enemmän kuin koiraita.

Naarashaahka munii huhtikuun puolessavälissä 4–6 munaa untuvilla vuorattuun pesään, joka voi sijaita kalliohalkeamassa, kiven kupeella, kalliopainanteessa tai jonkun pensaan juurella. Monasti pesiä on kymmeniä aivan pienellä alueella.

Poikaset kuoriutuvat toukokuun lopulla.

Jo toukokuun puolenvälin jälkeen koiraat kokoontuvat parviksi ja lähtevät ulkomerelle tai talvehtimisalueilleen. Osa niistä poistuu Suomen aluevesiltä vasta kesäkuussa.

Myöhemmin merialueiltamme tapaa vain naaraita ja saman vuoden poikasia. Ne muuttavat talvehtimisalueille valtaosaltaan syys–lokakuussa, osa viipyy myöhempäänkin.

Talvehtiminen tapahtuu Itämeren itäosissa, jotkut nuoret yksilöt voivat viettää talviajan Ahvenanmaankin vesillä.

Muuta

Ruotsiksi haahka on ejder, saksaksi Eiderente, englanniksi common eider ja viroksi harilik hahk. Edelleenkin koirashaahkasta käytetään vanhaa kalkas -nimitystä. Suomenruotsalaiset puolestaan kutsuvat uroshaahkaa gudinnaksi.

Haahkojen suurin ongelma takavuosina olivat erilaiset ympäristömyrkyt ja raskasmetallit, jotka kerääntyivät erityisesti haahkojen pääravintoon sinisimpukoihin. Tilanne on kuitenkin parantunut pikkuhiljaa.

Juha K. Kairikko