Tukkasotka (Anythya fuligula) on maamme kolmanneksi yleisin sorsalintu, sitä enemmän meillä on vain heinäsorsia ja taveja. Tukkasotkan leviämishistoria on varsin merkillinen. Vielä viime vuosisadan puolella se oli Lapin lintulaji, mutta tämän vuosisadan alussa se aloitti voimakkaan levittäytymisen etelään.

Levinneisyys

Tukkasotkaa tavataan kaikilla lintuvesillämme pohjoisimmasta Lapista, etelän sisäjärviä, meriemme rantavesiä ja saaristoja myöten.

Tuntomerkit

Molemmilla sukupuolilla on valkea juova pitkin siiven takareunaa kaikissa asuissaan. Tämä siipijuova auttaa lajitunnistuksessa melkoisesti, sillä meillä tavattavista vesilinnuista vastaavanlainen on vain lapasotkalla.

Vanha koiras on juhlapuvussa marraskuusta kesäkuuhun ja on suhteellisen helppo tunnistaa, sillä sen pää, kaula ja niskassa oleva töyhtö ovat violetinhohtoisen mustat ja kyljillä on kauaksi erottuva valkoinen suuri laikku. Myös selkä, rinta ja peräpää ovat mustat.

Kesäkuussa koiras saa peruspuvun, jossa kupeitten valkoinen muuttuu vaaleanruskeaksi, pää ja kaula ruskeanmustiksi ja yläpuoli on myöskin ruskeammanmusta kuin juhlapuvussa. Kesän edetessä niskatöyhtö kuluu vähitellen lyhyeksi.

Tukkasotkanaaras on perusväriltään tummanruskea eikä sen niskatöyhtö ole yhtä selvästi erottuva kuin koiraalla. Etuselkä, kupu ja kyljet ovat lähempää tarkasteltuna kuitenkin vaaleammanruskeat kuin mustanruskea yläpuoli. Ruumiin alapuoli on ruskeanvalkealaikkuinen.

Syksyllä naaras saa oman juhlapukunsa, joka on samantapainen kuin peruspukuisen koiraan. Töyhtö on kuitenkin selvästi lyhyempi ja hapsottaa enemmän.

Nuoret linnut ovat syksyllä naaraan näköisiä, mutta yläpuoli on vaaleampi. Päässä nuorilla ei ole töyhtöä.

Elinympäristö, elintavat ja ravinto

Meren saaristoissa tukkasotkien pesintä tapahtuu yleensä matalissa ruohikkorantaisissa poukamissa. Sisämaassa pesimäpaikoiksi kelpaavat mieluiten runsaasti ruohottuneet matalat järvet ja lahdet, mutta tukkasotkat voivat pesiä myös suurten niukkaravinteisten vesien rantaniityillä. Lapissa pesimäpaikkojen valinta ei ole kovinkaan tarkkaa, vaan ulottuu lettosoilta tunturipaljakoille saakka.

Meriympäristössä tukkasotkat rakentavat pesänsä mieluiten tiirojen ja lokkien pesimäyhdyskuntien yhteyteen, sisämaassa yleensä naurulokkiyhdyskuntiin. Tämä johtunee siitä, että lokit ja tiirat varoittavat häiritsijöistä äänekkäästi etukäteen ja puolustavat pesimäaluettaan raivoisasti. Toki tukkasotkat voivat pesiä yksittäispareina tai muutaman parin ryhminä lokki- ja tiirayhdyskuntien ulkopuolellakin, mutta todennäköistä on, että tällaisten "ulkopuolisten" pesintöjen tuhoutumisprosentti on suurempi.

Lisääntyminen ja muutto

Ensimmäiset tukkasotkat saapuvat Suomeen maaliskuun lopulla, mutta päämuutto tapahtuu huhtikuussa. Touko-kesäkuussa naaras munii 7–14 munaa.

Joskus tapahtuu niin, että useampi naaras munii samaan pesään, jolloin pesässä voi olla yli kolmekymmentäkin munaa. Poikaset lähtevät pesästään heti kuivuttuaan. Niistä huolehtii ainoastaan emo, koiras ei isyydestään sen kummemmin perusta. Aluksi poikaset syövät vesihyönteisiä ja kasvinosia, jotka kuuluvat myös aikuisten lintujen ruokavalioon. Lisäksi aikuiset syövät äyriäisiä ja pikkusimpukoita.

Poikaset varttuvat lentokykyisiksi vasta alkusyksystä.

Syysmuutto alkaa yleensä jo syyskuun puolella, mutta on runsaimmillaan vasta lokakuussa. Joka vuosi muutamat tukkasotkat talvehtivat Suomessa, mutta päätalvehtimisaluetta on Itämeren eteläosa.

Muuta

Ruotsiksi tukkasotka on vigg, saksaksi Reiherente, englanniksi tufted duck ja viroksi tuttvart.

Juha K. Kairikko