Punasotka (Anythya ferina) on varsin nuori laji vesilinnustossamme, sillä ensimmäiset yksilöt tavattiin vasta viime vuosisadan puolivälin vaiheilla. Ensimmäinen varma pesintä todettiin Ahvenanmaalla vuonna 1867.

Tämän jälkeen leviäminen jatkui varsin hitaana 1890-luvulle, jolloin laji alkoi nopeasti runsastua saaristossa ja rannikolla. Sittemmin punasotkat asuttivat myös sisävesistöjä.

Suomen punasotkakannat ovat varsin koirasvoittoisia, yhtä naarasta kohden on kolme koirasta. Syytä miesvaltaisuuteen ei ole pystytty selvittämään.

Levinneisyys

Runsaimmat punasotkakannat ovat Etelä- ja Keski-Suomen rehevillä sisävesillä. Myös rannikkovesillä punasotka viihtyy. Yhtenäisen levinnäisyysalueen pohjoisraja ulottuu jokseenkin tarkasti linjalle Oulu–Joensuu. Yksittäisiä lintuja on tavattu myös Kemijokivarressa, Ylitornion järvialueella ja Lapin suurilla tekojärvillä.

Tuntomerkit

Kooltaan punasotka on suurin sotkistamme. Se ui syvemmällä kuin muut sotkalajit. Nokka on varsin kapea, päälaki korkea ja otsan linja notkomainen. Siipijuova on harmaa.

Vanha koiras on juhlapuvussa loka-marraskuun vaihteesta kesäkuuhun. Pää ja kaula ovat voimakkaan kastanjanruskeat. Leuan kärjessä on pieni valkoinen täplä. Etuselkä ja kupu ovat mustat. Ruumiin poikki kulkee jyrkkä väriraja, keskiruumis on vaalea ja peräpää musta.

Kesäkuussa vanha koiras saa peruspuvun. Pään ja kaulan väri vaalenee kellertävän vaaleanruskeaksi, hartiat ja sivut ovat vaaleat, etuselkä rusehtava. Rinta ja vatsa ovat karkean vaalealaikkuisia.

Naaraat saavat juhlapuvun loppukesästä tai alkusyksystä. Pää ja kaula ovat vaalean harmaanruskeat. Hartiat ja sivut ovat yleissävyltään harmaahkot, kupu ja etuselkä ruskeat. Juhlapukuinen naaras muistuttaa syksyllä hyvin paljon koirasta.

Peruspuvun punasotkanaaraat saavat loppukeväällä. Pää ja kaula ovat harmahtavanruskeat. Yläpuoli ja sivut ovat tummahkon punertavanruskeita. Alapuoli on perusväriltään valkea, mutta joukossa on ruskeita laikkuja. Harmaata siipijuovaa reunustaa kapea tumma siiven takareuna.

Elinympäristö, elintavat ja ravinto

Punasotka on rehevien järvien ja lahtien lintu. Pienillä lammilla punasotka ei viihdy, sillä matalarantaisten vesien lisäksi vaatimuksena on vähintään muutaman hehtaarin suuruinen avovesi, koska punasotka tarvitsee avointa tilaa päästäkseen lentoon. Tästä johtuen laji on kadonnut monilta pikkuhiljaa umpeenkasvavilta pikkujärviltä.

Punasotka syö etupäässä erilaisia kasvinosia, pikkuäyriäisiä, hyönteisiä ja nilviäisiä. Kasvisravinnolla on ruokavaliossa kuitenkin huomattavasti suurempi osuus kuin muilla sukeltajasorsilla.

Lisääntyminen ja muutto

Ensimmäiset punasotkat saapuvat maahamme huhtikuun puolivälissä, viimeiset toukokuun alussa. Vaikka ne ovat muutoin hiljaisia lintuja, soidinmenoissaan koiraat päästelevät kaula ojennettuina vinkuvia ääniä, joihin naaraat vastaavat korisevilla äännähdyksillä.

Pesintä tapahtuu toukokuussa. Pesä sijaitsee tiheässä
ruovikossa, monasti vanhan piisaminpesän tai muun töppäreen päällä. Jos sellaista ei ole muilta olosuhteiltaan hyvässä paikassa, naaras voi rakentaa itse kelluvan pesän, joka muistuttaa paljon nokikanan pesää. Pesän asukaslajin paljastavat kuitenkin punasotkan pesältä aina löytyvät ruskeat höyhenet.

Pesä voi sijaita myös tulvaniityllä tai matalalla rannalla. Munia punasotkan pesässä on 4–13. Poikaset kuoriutuvat kesäkuussa ja syövät aluksi veden pinnalta hyönteisiä ja helpostisulavia kasvinosia.

Syysmuutto tapahtuu syyskuussa ja lokakuun alussa.
Meillä pesineet punasotkat talvehtivat Keski- ja Etelä-Euroopassa.

Muuta

Ruotsiksi punasotka on brunand, saksaksi Tafelente, englanniksi pochard ja viroksi punapea-vart.

Juha K. Kairikko