Sinisorsa (Anas platyrhynchos) on maamme yleisin sorsalintu. Se on metsäjäniksen jälkeen metsästetyin riistaeläimemme. Parhaina syksyinä kokonaissaalis kohoaa puoleen miljoonaan yksilöön.

Levinneisyys

Sinisorsa on yleinen koko maassa, joskin Lapissa kanta on vähälukuisempi. Myös saaristossa ja Ahvenanmaalla heinäsorsakannat ovat runsaat.

Tuntomerkit

Vanha koiras on juhlapuvussa syys–lokakuusta alkukesään. Pää on metallinhohtoisen vihreä ja kaulassa on valkea rengas. Kupu on punertavanruskea, keskiruumis vaaleampi sekä sivuilta heikosti harmaakuvioitu. Pyrstön alapeitinhöyhenet ovat mustat ja niiden yläperän sivulla on valkoinen vyö. Juhlapukuisella koiraalla on myös kaksi mustaa pyrstökiehkuraa. Siipipeili on sinivioletti ja sen molemmin puolin on valkoiset siipijuovat.

Kesäkuun alussa vanhat koiraat saavat peruspuvun, jossa se muistuttaa paljon naarasta. Nokan kynsi ja sierainaukot ovat kuitenkin mustat, toisin kuin naaraalla. Peruspuvussa olevalla koiraalla päälaki ja yläpuoli ovat myös jonkin verran tummemmat kuin naaraalla.

Naaraalla on pesimäpuku maaliskuusta syyskuuhun. Siinä on hartioissa tummanruskeita höyheniä, joissa on kellertävät reunat. Nokka tummuu lähes yhtenäisen likaisenharmaaksi. Kesän myötä puku haalistuu hieman.

Syyskuusta alkaen naarailla on juhlapuku, joka on
yleissävyltään kanelinsävyinen. Tummanharmaa nokka on
reunoiltaan kirkkaan oranssi ja tummatäpläinen. Siiven peitinhöyhenet ovat ruskeat ja niissä erottuu vaaleaa suomumaista kuviointia.

Nuoret sinisorsat muistuttavat metsästyskauden alkupuolella naarasta. Niin koiraiden, naaraiden kuin nuorten lintujenkin varma tuntomerkki on kuitenkin valkoreunainen sininen siipipeili.

Elinympäristö, elintavat ja ravinto

Sinisorsa viihtyy niin saaristojen ruohoisissa poukamissa kuin Lapin rehevillä suolammillakin. Sisämaassa laji on yleinen kaikkialla, missä on matalia ruohikkorantoja. Myös pienissä lammikoissa, vanhoissa savikuopissa, valtaojissa ja jopa pienissä tekolammissa heinäsorsat viihtyvät. Myöskin kaupunkien toreilla ja puistoissa on usein puolikesyyntyneitä heinäsorsia, jotka saattavat käyttäytyä hyvinkin rohkeasti. Karuja niukkakasvustoisia vesiä ja vuolaita virtoja heinäsorsa kuitenkin karttaa.

Sorsat syövät vesi- ja rantakasvien osia ja vesien pieneläimiä.

Lisääntyminen ja muutto

Pääosa muualla talvehtineista sinisorsista saapuu Suomeen huhtikuussa, jolloin myös soidinmenot alkavat. Naaras munii huhtikuun lopulla tai toukokuun alussa 5–12 munaa.

Pesä sijaitsee usein lakoontuneessa ruovikossa tai rantaniityllä. Mitenkään harvinaista ei kuitenkaan ole, että pesä on metsässä, jopa varsin etäällä lähimmästä vesistöstä.

Pesä on aina pensaan tai puun tarjoamassa näkösuojassa. Se on pelkkä maakuoppa, jota reunustaa vaaleiden höyhenten kehä.

Naaras hautoo suojaväriinsä luottaen hyvin tiiviisti ja lähtee usein vasta viime hetkellä. Tällöin se ruiskauttaa pesän päälle pahanhajuisen ulosteen, jolla saattaa olla joitakin munarosvoja karkoittava vaikutus.

Syysmuutto tapahtuu loka–marraskuussa, mutta voi jatkua leutoina talvina joulukuullekin. Reilut 10 000 yksilöä jää vuosittain kuitenkin talvehtimaan Suomeen, useimmat asutuskeskuksissa tai niiden tuntumassa sijaitseviin sulapaikkoihin.

Etäämmäksi muuttavat talvehtivat pääosin Keski- ja Länsi-Euroopassa.

Meillä surkutellaan monasti täällä talvehtivien sinisorsien olojen ankeutta kovilla pakkassäillä, koska ne joutuvat olemaan kylmyyden, tuulten ja tuiskujen armoilla. Linnut kestävät kuitenkin hyvin sääolot, mikäli ne saavat riittävästi ravintoa. Tutkimusten mukaan Suomessa talvehtivat sinisorsat kestävät talviajan pienemmin tappioin kuin muualle muuttavat, joten täällä talvehtiminen ei välttämättä olekaan niin huono asia kuin sitä joskus on pidetty.

Muuta

Ruotsiksi heinäsorsa on gräsand, saksaksi Stockente, englanniksi mallard ja viroksi sinikael-part. Yleisesti sinisorsa tunnetaan Suomessa myös heinäsorsana. Monissa kirjoituksissa lajia kutsutaan nimellä heinä- eli sinisorsa. Kansanomaisia nimityksiä ovat heinuri ja sinikko.

Juha K. Kairikko