Puolisukeltajiin luettavan lapasorsan (Anas clypeata) ravinnonetsimistapa poikkeaa muista samaan ryhmään kuuluvista, sillä lapasorsa puolisukeltaa vain harvoin. Se hankkii syötävänsä matalasta vedestä polkemalla uidessaan vettä voimakkaasti, jolloin ravintohiukkaset ja pieneliöstö nousevat pyörteiden mukana pintaan. Sitten se ui takaisinpäin, siivilöiden leveällä lusikkamaisella nokallaan pinnalle tulleen ravinnon.

Levinneisyys

Runsaimmat lapasorsakannat löytyvät Lounais- ja Etelä-Suomesta, joskin yhtenäisemmän alueen raja ulottuu Itä- ja Keski-Suomessa Kuopion–Lieksan linjalle saakka. Myös merten saaristoissa ja rannikkovesillä lapasorsa viihtyy, Pohjanlahdella paikoittain runsaahkoja kantoja on aina Tornionjokisuuta myöten. Hajanaisia pesintöja ja kierteleviä yksilöitä tavataan yhtenäisen pesimäalueen ulkopuolellakin.

Tuntomerkit

Lapasorsa on helpoimmin tunnistettavia sorsiamme. Varmin tuntomerkki on lusikkamainen nokka, joka kärjestä on kaksi kertaa leveämpi kuin tyvestä. Varmoja tuntomerkkejä ovat myöskin siipien kokonaan valkea alapinta ja oranssinpunaiset jalat.

Vanha koiras on juhlapuvussa alkutalvesta kesäkuuhun. Pää ja kaulan yläosa ovat metallinvihreänhohtoisen mustat. Kupu ja rinnan yläosa ovat valkoiset. Rinnan alapuolella on suuri valkoinen laikku, joka ulottuu kyljille saakka. Ruumiin sivut ovat keskeltä tummanruskeat, yläperä on vihreähohtoisen musta. Yläperän sivuille ruumiin takaosaan jää leveä valkoinen laikku. Siipipeili on loisteisen metallinvihreä.

Loppukesästä vanhat koiraat saavat ns. lisäpuvun, jossa on paljon jäänteitä juhlapuvun väreistä. Alapuoli tulee punaruskeaksi ja ruumiin sivuille ilmaantuu teräviä tummempia U-kuvioita. Päähän kasvaa uusia mustia valkotyvisiä höyheniä. Tällaiset yksilöt muuttavat Suomesta jo loppukesästä. Koiraan puku muuttuu vähin erin aina vuodenvaihteeseen saakka.

Vanha naaras kokee kolmasti vuodessa puvunvaihdoksen, joskin syksyinen vaihtopuuha kestää pitkään. Siipipeili on aina himmeämmän vihreä kuin koiraalla. Peruspuku muistuttaa paljon sinisorsanaaraan vastaavaa asua, mutta on hieman kanelinruskeampi ja voimakkaammin kuvioitu.

Nuorten lintujen syksyinen puku on paljolti samanlainen kuin naaraan peruspuku.

Elinympäristö ja ravinto

Lapasorsa on rehevien lintuvesien asukas, joka pesii avorantaisilla pikkujärvillä sekä suurilla järvillä ja merenlahdilla matalan veden tuntumassa. Saaristossa se pesii alavilla rannoilla mielellään lokkiyhdyskuntien tuntumassa.

Niukkaravinteisia ja syviä vesiä lapasorsa karttaa. Todennäköistä onkin, että vesien rehevöityminen hyödyttää merkittävästi lapasorsakantoja.

Ravinnokseen lapasorsa käyttää hyönteisiä, nilviäisiä, äyriäisiä, vesien pienelimistöä ja kasvisravintoa.

Lisääntyminen ja muutto

Kevätmuutto alkaa huhtikuun puolivälissä. Pesä sijaitsee tavallisesti rantaheinikossa, jopa pellolla. Joskus suojana saattaa olla hieman heinäkasvustoa, yleensä suojaavaa kasvustoa on kuitenkin hyvin vähän. Pesäainekset koostuvat kuivista heinistä, untuvista ja höyhenistä.

Poistuessaan pesältään lapasorsanaaras peittelee munat huolellisesti höyhenillä, jolloin pesää on hyvin vaikea huomata. Jos lähtö joudutaan tekemään jostakin syystä hätäisesti, naaras ruiskauttaa ulosteruiskeen peräänsä ilmaan syöksähtäessään.

Toukokuun alussa munitut 9–12 munaa kuoriutuvat kesäkuun alussa.

Syysmuutto tapahtuu elo–syyskuussa. Talvehtimisalueet sijaitsevat Länsi-Euroopan rannikolla, Välimeren maissa ja jopa Afrikassa.

Muuta

Ruotsiksi lapasorsa on skedand, saksaksi Löffelente, englanniksi shoveler ja viroksi luilsnokk-part. Meillä lapasorsaa kutsutaan joillakin alueilla lusikkanokaksi.

Lapasorsakannoille tyypillisiä ovat kantojen suuret vuosivaihtelut, joiden arvioidaan johtuvan pääosin talvehtimisalueilla ja muuttomatkoilla tapahtuvasta metsästyksestä.

Juha K. Kairikko