Merihanhi (Anser anser) on lähes yksinomaan merensaaristojen lintu, joka aikoinaan on pesinyt kaikkialla merialueillamme. Arkana lintuna se kärsi kuitenkin vesiliikenteen vilkastumisesta niin paljon, että hävisi Helsingin saaristosta viime vuosisadan lopulla. Muualta Suomenlahdelta laji katosi 1930-luvulla. Tilannetta pahensi vielä se, että metsästysaika alkoi sulkasadon aikaan, jolloin lentokyvyttömät linnut olivat suhteellisen helppoja saaliita.

Saaristomerellä ja Pohjanlahdella merihanhet alkoivat uhkaavasti vähetä 1940-luvulla. Tilanne alkoi parantua vasta 1947 voimaanastuneen täysrauhoituksen ansiosta. Kannat ovat sittemmin runsastuneet, pesivien parien määrä on muutaman sadan yksilön luokkaa. Vuosittainen metsästyssaalis jää selvästi alle poikastuoton.

Levinneisyys

Suurin osa merihanhistamme pesii maamme lounaispuolen saaristossa. Tämän yhtenäisen pesimäalueen itäisimmät pesät sijaitsevat Kirkkonummen edustalla ja pohjoisimmat Kristiinankaupungin saarissa. Aivan itärajan tuntumassa Suomenlahdella, Virolahden ja Vehkalahden edustalla olevilla saarilla ja luodoilla, on erillinen pesimäalue. Toinen erillisalue on Perämeren pohjoisosassa, siellä varsinkin Hailuoto ja Krunnien luodot ovat kuuluisia pesimäpaikkoja. Perämerellä pesiä tavataan myös mantereen rannalla. Lumijokea ja Liminkaa lukuunottamatta näin ei tapahdu missään muualla.

Keväällä merihanhia saattaa tavata kiertelevinä muutaman kilometrin etäisyydellä merenrannasta sijaitsevilla sisävesillä, mutta kesällä ja syksyllä laji on puhtaasti merellinen.

Tuntomerkit

Läheltä tarkasteltuna merihanhen parhaita tuntomerkkejä ovat voimakas oranssi tai vaaleanpunainen nokka sekä vaaleanpunaiset jalat. Merihanhen lisäksi vaaleanpunaiset jalat on vain lyhytnokkahanhella ja metsähanhen siperialaisella alarodulla. Lennossa merihanhi näyttää suurine päineen, paksuine kauloineen ja leveine siipineen varsin jykevältä, joten hanhia enemmän tarkkailleen on helppo tunnistaa se jo kaukaakin.

Merihanhen yleisvaikutelma on harmaa, vanhojen lintujen höyhenpuku on pääosin poikkijuovainen, nuorten suomumainen. Selkäpuoli on tummanharmaanruskea, alapuoli vaaleammanharmaa. Molemmat sukupuolet ovat samannäköiset.

Elinympäristöt, elintavat ja ravinto

Merihanhi on puhtaasti merellinen laji, jonka näkeminen sisämaassa on hyvin harvinaista. Lähellä rannikkoa parvia voi kuitenkin joskus tavata loppukesästä tai alkusyksystä ennen muuton alkamista.

Kesällä sulkasadon aikaan linnut ovat useita viikkoja lentokyvyttömiä.

Merihanhet syövät ruohoa, levää, marjoja ja mielellään myös viljaa.

Lisääntyminen ja muutto

Kevätmuutto alkaa maaliskuun puolivälissä ja päättyy huhtikuun lopulla.

Naaras munii huhti–toukokuun vaihteessa 4–6 munaa. Pesä voi sijaita ruovikossa, katajikossa, varvikossa tai ruohomättäällä. Monasti se on sellaisessa saaressa, jossa pesii paljon lokkeja.

Naaras hautoo neljä viikkoa ja molemmat puolisot osallistuvat poikasten hoitoon. Poikaset tulevat sukukypsiksi kolmivuotiaina. Puolisoiden parisuhde kestää koko elämän, toisen kuoltua toinen ei pariudu enää uudelleen.

Merihanhet alkavat parveutua syysmuuttoa varten jo heinäkuun lopulla. Varsinainen muutto tapahtuu elo–syyskuussa.

Muuta

Ruotsiksi merihanhi on grågås, saksaksi Gravgans, englanniksi greylag goose ja viroksi hallhani.

Juha K. Kairikko