Kettuja (Vulpes vulpes) tavataan kaikkialla Suomessa. Tunturialueella niitä on kuitenkin vähemmän kuin metsä- ja kulttuuriseuduilla. Merialueella kettuja on tavattu sellaisillakin saarilla, joista on lähimpään toiseen saareen etäisyyttä parikymmentä kilometriä.

Tuntomerkit

Yleisin ketun luonnossa tavattava värimuoto on punainen tai punertava. Tästä johtuen kotoista kettua kutsutaan myös punaketuksi. Sen selkäpuoli on punertavan kellanruskea mutta kaula ja rinta ovat valkeita, jolloin punertava yleisvaikutelma korostuu. Vatsapuoli on ruskenharmaa. Raajojen etupuoli ja korvantaustat ovat mustat. Hännänpää on tavallisesti valkoinen.

Ketun paino vaihtelee neljästä vajaaseen kymmeneen kiloon. Suomessa keskipaino on hieman yli viisi kiloa.

Elinympäristö ja ravinto

Kettu valitsee elinympäristönsä lähinnä sen pohjalta, että lähettyviltä löytyy kautta vuoden riittävästi ravintoa ja suojaa. Suojan osalta vaikeuksia ei yleensä ole. Ravinnon hankkiminen saattaa sen sijaan joillakin seuduilla etenkin huonoina myyrävuosina tuottaa vaikeuksia.

Ketun aisteista tarkimmat ovat haju ja kuulo. Sen näkökykykään ei ole huono, joskaan kettu ei pysty helposti hahmottamaan paikallaan olevia kohteita. Pienenkin liikkeen se sitä vastoin havaitsee välittömästi. Erinomaisiin aistitoimintoihin yhdistyy sillä hyvä muisti ja uskomaton reaktiokyky.

Kettu on hämäräeläin, joka kulkee metsästysmatkoillaan etupäässä iltayöstä ja sen jälkeen. Kiima-aikana ketut liikkuvat päivisinkin ja saattavat muulloinkin viivytellä päiväsijalle asettumistaan pitkälle aamuun.

Pesänsä kettu perustaa mäyrän luoliin, kiviluoliin, kallionhalkeamiin, latojen tai autiotalojen alle ja muihin vastaaviin paikkoihin. Kaivaapa se itsekin pesiään sora- tai hiekkaharjuihin.

Ketun ravinto on pääosin eläinperäistä. Keväällä, syksystä ja alkusyksystä se viettää yltäkylläistä elämää. Ruokalistaan kuuluu tällöin nisäkkäitä, lintuja, kaloja, munia, matelijoita, hyönteisiä ja haaskoja ym. Myös kasvisravinto kelpaa: kettu syö mielellään erilaisia marjoja ja hedelmiä. Eritoten puolukat ja pihlajanmarjat ovat sen mieleen. Viljoista kaura on suosituin.

Syys–toukokuun aikana tavallisinta ravintoa ovat kuitenkin hiiret ja myyrät. Talvella ketun saaliseläimiä ovat myös jänikset ja oravat, eivätkä metsäkanalinnutkaan ole harvinaisia. kanaloiden kanat ja pohjoisessa ansoihin menneet riekot ovat tunnetusti ketun herkkua.

Lisääntyminen

Naarasketun kiima ajoittuu helmi–maaliskuulle ja kestää viikon verran. Urokset alkavat kuitenkin jo tammikuussa liikkua laajemmin jättämässä hajutervehdyksiään. Naaras synnyttä kahdeksisen viikkoa parittelun jälkeen 1–10 poikasta. Poikasten lukumäärä vaihtelee paljon ravintotilanteesta riippuen, keskimääräinen lukumäärä on kuitenkin viisi.

Juha K. Kairikko