Supikoiran (Nyctereutes procyonoides) levinneisyysalueen pohjoisraja kulkee nykyisin Suomessa hieman Rovaniemen alapuolella. Yksittäisiä eläimiä on kuitenkin tavattu napapiirin yläpuolella useinkin. Suomesta supikoira on levittäytymässä myös Ruotsiin ja Norjaan.

Tuntomerkit

Supikoira on matalahko ja paksuturkkinen koiraeläin. Painoa sillä on 3–12 kg. Ruumiin pituus on 45–80 cm ja hännän pituus 15–25 cm.

Paksun karvapeitteen yleisväri on harmaanruskea. Kaulassa, kyljillä ja vatsassa on myös hieman kellanvivahdetta. Kuonon yläosa, parran uloimmat karvat ja korvien sisäpuoli ovat tummanharmaat. Päässä on myös mustaa karvoitusta, joka yhdessä harmaan ja paikoin valkoisenkin karvan kanssa muodostaa tunnusomaisen naamion. jalat ovat mustat ja vaikuttavat ruumiiseen verrattuina hyvin ohuilta. Talviturkin supikoira saa marraskuun alkupuolella.

Elinympäristö ja ravinto

Mieluisinta elinympäristöä supikoiralle ovat lehtomaiset metsät, vesistöjen rantavyöhykkeet, peltojen laitamaastot sekä niityt ja niittyjen reunukset. Laajoja aukeita supikoira karttaa, korpimetsässä sen voi sitä vastoin tavata. Useimmiten on kuitenkin tällöin kyse vaelluksella olevasta yksilöstä.

Supikoira ei pysty juoksemaan kovin nopeasti, jopa ihminen voi saada sen juoksemalla kiinni. Yllättävää sen sijaan on, että se ui varsin hyvin ja mielellään.

Supikoira ei ole sellainen saalistaja, joka kykenisi ketun tavoin pyydystämään terveitä, täysikasvuisia jäniksiä ja lintuja. Maastot perusteellisesti tutkivana etsiskelijänä se sen sijaan syö eri selkärankaisten avuttomia poikasia ja maassa pesivien lintujen munia. Ruokavalioon kuuluvat hiiret, sammakot, hyönteiset, madot, teurasjätteet ja kuolleet eläimet. Myöhemmin kesällä ja syksyllä ruokalistalle tulevat myös marjat ja vilja. Syksyisin supikoiran onkin syötävä runsaasti, sillä se kerää talven varalle rasvavarastoja.

Talvisaikaan supikoira on lumisilla seuduilla marraskuusta huhtikuun alkuun eräänlaisessa talviunen ja kevyen horroksen välitilassa. Leudoilla ilmoilla se voi herätä liikkumaan pesänsä tuntumassa, mutta ei lähde kovin pitkälle. Määräävä tekijä talven vieton kannalta on nimenomaan lumitilanne. Jos lunta ei ole, supikoira ei vaivu talviuneen lainkaan, vaikka pakkasta olisi reilustikin.

Pesänsä supikoira kaivaa joko itse tai tekee sen vanhaan mäyrän- tai ketunluolaan. Pesä sijaitsee usein myös heinäladon alla. Supikoira käy ulostamassa pesän lähettyvillä olevaan maakuoppaan tai jonkin laakean kiven päälle.

Supikoira liikkuu pääasiassa hämärissä tai öiseen aikaan. Päiväsajaksi se asettuu usein lepäämään puun alle, kannon viereen, vesaikkotiheikköön tai kiven juurelle.

Lisääntyminen

Parinmuodostus tapahtuu jo syksyllä, mutta varsinainen kiima on helmi–maaliskuussa. Kantoaika on 50–70 vuorokautta ja poikaset syntyvät toukokuussa. Poikuekoko vaihtelee paljon, mutta yleensä poikasia on 6–8 kappaletta. Guinessin Ennätysten kirjassa mainitaan erään naaraan saaneen kerralla 23 jälkeläistä. Poikasista ei ensimmäiseen syksyynsä selviä hengissä kuin noin puolet. Niitä verottavat tautien lisäksi liikenne ja saalistajat.

Juha K. Kairikko