Useimmille eteläsuomalaisille mäyrä (Meles meles) on tuttu vain suurempien teiden pientareilla viruvana liikenteen uhrina. Luonnossa retkeilevä tietää mäyrien olemassaolosta myös rinnemaastoista löytyvien pesien perusteella. Harvempi on silti elävän mäyrän metsissä liikkuessaan nähnyt. Tämä johtuu siitä, että mäyrä viettää valtaosan elämästään pesäkolossaan tai –luolassaan ja liikkuu enimmäkseen vain öiseen aikaan keväällä, kesällä ja syksyllä. Talven se nukkuu luolassaan.

Levinneisyys

Mäyrän pääasiallisen levinneisyysalueen pohjoisraja noudattelee melko tarkasti Oulun läänin etelärajaa. Yksittäisiä mäyriä löytyy aina silloin tällöin pohjoisempaakin, jopa eteläisestä Lapista.
Levinneisyysalueen eteläosissa mäyrä on huomattavasti yleisempi kuin pohjoisosissa.

Tuntomerkit

Mäyrä on ahman jälkeen toiseksi suurin näätäeläimemme. Se on suhteellisen matala ja kömpelön näköinen. Leuka, jalat ja kirsu ovat mustat, kuten myös kuonon päästä alkava ja vähitellen levenevä juova, joka pään molemmilla sivuilla ulottuu pitkälle niskaan. Pään yläosassa on puhtaanvalkoinen, niin ikään niskan yli ulottuva juova. Valkoiset juovat sillä on myös mustien silmäkulmajuovien alla, joten mäyrän pää on näyttävän juovikas. Mäyrää sanotaankin joskus viirunaamaksi.

Kyljet ja selkä ovat yleisväriltään harmaat. Karkeiden peitinkarvojen päät ovat valkoiset tai lähes valkoiset. Häntä on lyhyt ja litteä, ja sillä on pituutta viitisentoista senttimetriä.

Mäyrän korkeus on noin 30 cm ja ruumiin pituus ilman häntää 50–70 cm. Painoa on yleensä kymmenkunta kiloa, mutta se voi vaihdella yksilöllisesti 7–24 kilon välillä riippuen ravitsemustilasta ja vuodenajasta.

Elinympäristö ja ravinto

Mäyrällä on kahdenlaisia luolia. Asumaluolissa on lukuisia käytäviä ja pesäonkaloita. Tällainen luola voi olla varsin monikerroksinen, tiedetään jopa sellaisia, joissa alin kerros on kymmenen metrin syvyydessä. Mäyrillä on myös yksikäytäväisiä päiväluolia, joita voi olla reviirillä hyvinkin monia. Mäyrä on erinomainen kaivaja, joka tekee mielellään luolansa hiekkarinteisiin. Se voi rakentaa luolan myös ladon alle, louhikkoon, kannokkoon tai kiven alle.

Mäyrä liikkuu pääasiassa öisin, mutta kesällä se voi olla liikkeellä valoisaankin aikaan. Se kulkee mieluiten pitkin ojanpohjia, polkuja, peltojen pientareita ja kurunpohjia. Osa kulkureiteistä on niin säännöllisiä, että niihin muodostuvat aikaa myöten selvät polut.

Mäyrää pidetään pahana riistan tuhoajana, mutta ilmeisesti se on tässä suhteessa jonkin verran mainettaan parempi. Kyllähän se nappaa eteensä sattuvasta linnunpesästä munat ja poikaset, mutta liharavinto koostuu kuitenkin valtaosaltaan myyristä, hiiristä, sammakoista, madoista ja hyönteisistä. Myös kasvisravinnon osuus on huomattava, varsinkin syksyisin. Erityisesti mäyrä on mieltynyt kauraan, jota se saattaa ennen talviunille asettumistaan syödä runsaastikin.

Talvilepoon mäyrä asettuu lumen ja pakkasen tulosta riippuen loka- marraskuussa. Talviuni jatkuu huhti–toukokuulle saakka.

Juha K. Kairikko