Orava (Sciurus vulgaris) on tutuimpia riistanisäkkäitämme, vaikkakin sen metsästyksellinen merkitys on nykyisin varsin vähäinen. Jo aivan pienille lapsille orava tulee tutuksi satu- ja kuvakirjojen välityksellä. Maaseudulla asuvat lapset tutustuvat käytännössä oravan jättämiin jälkiin ja jätöksiin jo varhaislapsuuden ensimmäisillä luontoretkillä. Myös useimmille kaupungeissa ja asuintaajamissa asuville lapsille orava on yleensä ensimmäinen tutuksi tuleva luonnonvarainen eläin, sillä orava on sopeutunut erittäin hyvin myös kulttuuriympäristöihin.

Levinneisyys

Oravaa tavataan koko maassa. Puuttomalla tunturialueella se tosin on harvinainen, mutta mahdottomuus sen tapaaminen sielläkään ei ole, sillä varsinkin runsaina oravavuosina tai vaellusvuosina muutamat oravat jopa pesivät tunturikoivikoissa.

Tuntomerkit

Orava on jyrsijä, jonka tuntomerkkejä ei laajemmin tarvitse kuvailla. Sen liikkumista puissa auttaa tuuhea häntä, joka toimii pitkissä hypyissä tavallaan peräsimenä. Voimakkaat takajalat ja uskomattoman näppärät eturaajat mahdollistavat nopean liikkumisen puusta toiseen sekä ravinnon tehokkaan käsittelyn.

Oravan turkki on kesällä pääosin ruskea ja talvella harmaa. Värityserot voivat olla hyvin huomattavat.
Joillakin yksilöillä korvat ja häntä ovat lähes punaiset, joillakin jopa lähes mustat. Edellä mainittuja kutsutaan mäntyoraviksi ja jälkimmäisiä kuusioraviksi. Valtaosa on kuitenkin näiden välityyppiä. Myös korvatupsujen tuuheudessa on suuria eroja, monilta yksilöiltä tupsut puuttuvat kokonaan.

Elinympäristö, elintavat ja ravinto

Orava viihtyy erityisesti kuusimetsissä. Mieluusti se oleilee metsän reunuspuissa ja aukkojen liepeillä olevissa korkeissa kuusikoissa, mutta ei kaihda suurempien metsien keskiosiakaan. Myöskin männiköistä oravan tapaa usein, etenkin jos kuusilla on siemenkato. Männyllä yleensä siemeniä on jonkin verran huonoinakin vuosina ja lisäksi on niin, että kahden yleisimmän havupuulajin siemenkato sattuu harvoin samanaikaisesti. Osasta oravia on tullut puistojen ja hautausmaiden pysyviä asukkaita.

Suurin osa riistanisäkkäistä etsii ravintonsa ja on muutoinkin liikkeellä enimmäkseen hämärissä ja yöllä, mutta orava on päiväaktiivinen. Se lähtee liikkeelle varhain aamulla ja liikkuu sitten lähes keskipäivään, jolloin se käy mielellään päivälevolle, herätäkseen taas ravinnonhakuun ja muuhun puuhasteluun päivän kääntyessä alkuillaksi. Päivän ollessa talvisaikaan lyhyt ei aikaa siestanviettoon jää, vaan ravintoa etsitään aamuhämärästä pimeään. Myrskysäällä orava saattaa pysytellä pesässään pitkiäkin aikoja.

Pesä sijaitsee yleisimmin joko korkealla kuusessa tai männyssä. Pesä voi olla myös linnunpöntössä, rakennuksessa tai lehtipuussa. Puussa oleva pesä on tiivis pallomainen rakennelma, joka on sisältä vuorattu erittäin tiiviiksi sammalella, naavalla, pehmeällä kuorikuidulla tai joskus kankaanpalasillakin. Ulkoapäin pesä naamioidaan risuilla. Osaa pesistä käytetään pelkästään nukkumapesinä.

Kesän lopulta seuraavaan kevääseen pääasiallista ravintoa ovat havupuiden siemenet. Jos siemeniä ei ole tarjolla, hätäravintona käytetään silmuja. Keväällä ja kesällä luonto on tulvillaan oraville mieluisaa ravintoa. Syötäväksi kelpaavat mehevät juuret, toukat, lintujen munat, lintujen poikaset, sienet ja loppusyksyllä myös vilja. Orava kerää myös varastoja mättäiden alle, puiden onkaloihin jne. Sieniä orava kuivaa puiden oksanhaaroissa.

Lisääntyminen

Ravintotilanne säätelee oravan lisääntymistä voimakkaasti. Hyvinä siemenvuosina naaras synnyttää 1–12 poikasta jo huhtikuussa. Toinen poikue syntyy kesä-heinäkuussa. Myös syksyllä saattaa tavata vastasyntyneitä poikasia, mutta tutkijat eivät ole varmoja, onko kysymyksessä kolmas pesue vai myöhään syntynyt toinen poikue.

Vaikka metsästyksellä ei ole kantojen suuruuden kannalta nykyisin minkäänlaista merkitystä, oravalla riittää verottajia. Muista eläimistä eniten oravia saalistavat kanahaukka, näätä, kissa ja kettu. Myös taudit, erityisesti kokkidioosi, ja loiset harventavat kantoja.

Muuta

Ruotsiksi orava on ekorre, saksaksi Eichhorn, englanniksi squirrel ja viroksi orav.

Juha K. Kairikko