Kun ensimmäiset piisamit (Ondantra zibethica) istutettiin Suomen luontoon, istutuksista vastanneet toivoivat, että lajista tulee ajan myötä meilläkin merkittävä turkiseläin. Vaikka siirtoistutukset herättivät suuria tunteita, osa tutkijoista ja metsästäjistä vastusti niitä kiihkeästi. Istutuksia suoritettiin lähes 300 paikkakunnalle. Tätä Pohjois-Amerikasta kotoisin olevaa lajia oli istutettu jo aiemmin joihinkin Keski-Euroopan maihin. Niissä todettiin vähitellen, että siirtoistutukset olivat suuri virhe, piisamit syövät vesikasvuston laajoilta alueilta, aiheuttavat vahinkoa juurikasviljelyksille ja kaivavat kolojaan vesistöjen pengerryksiin.

Suomessa piisamista ei kuitenkaan tullut merkittävää vahinkoeläintä, vaikka laji on menestynyt meillä erittäin hyvin. Merkittävä turkiseläin siitä sensijaan tuli. Lukemattomat pyytäjät hankkivatkin kymmenien vuosien ajan keväisillä piisaminpyynneillä huomattavia lisäansioita. Kun sosiaaliturvamme ei ollut vielä kehittynyt nykyiselleen, maassamme oli pyytäjiä, jotka ulottivat pyyntiretkensä kaukana kotoaan sijaitseville hyville piisamivesille ja elivät loppuvuoden hieman kitkuttaen pääosin piisaminnahkatuloillaan. On vahinko, että noista piisaminpyynnin kulta-ajoista on säilynyt aika vähän muistitietoa. Todella laajamittaista pyyntiä harjoittaneet alkavat olla jo manan majoilla, joten tietojenkeruussa ollaan jo pahasti myöhässä.

Piisamin metsästys

Piisaminnahoista maksettiin kohtuullinen hinta 1980-luvun alkupuolella saakka. Oma pyynti-innostukseni ei olisi vähentynyt vielä hinnanlaskemisen vuoksikaan, se hiipui merkittävästi vasta kun tehokkaiden astinrautojen käyttö kiellettiin. Kielletyksi pyyntivälineeksi julistettiin 1990-luvulla myös piisamimerta. Se oli ollut rahkolalaiseksi kutsuttujen astinrautojen lisäksi toinen tehokas pyyntiväline.

Nykyisin piisamia saa metsästää ampumalla ja hetitappavia rautoja käyttäen. Ampumalla piisameita metsästetään hyvin vähän, valtaosa nykyisestä piisamisaaliistamme pyydetään hetisurmaavilla raudoilla. Saalismäärät eivät kuitenkaan yllä lähellekään huippuvuosien tasoa, vaikka piisaminnahan hinnat ovat nousussa. Nahkoja joudutaankin tuomaan meille turkisteollisuuden käyttöön suuret määrät ulkomailta. Tämä on paitsi kansantaloudellinen vahinko, vahinko myös siinä mielessä, että suomalaisten nahkojen laatu on ilmasto-oloistamme johtuen ollut aina huippuluokkaa.

Uskon ja toivon, että piisaminpyynti-innostus kääntyy meillä jonkinlaiseen nousuun, mikäli saadaan kehitettyä sellainen uusi pyyntimenetelmä, joka täyttää tiukimmatkin eläinsuojelulliset vaatimukset ja on tehokas.

Nylkeminen

Saaliiksi saadut piisamit voi ripustaa pyynnin jälkeen hännästään roikkumaan sellaiseen paikkaan, jossa ne eivät pääse jäätymään. Näin siksi, että nahka kuivahtaisi, jolloin sen jatkokäsittely on helpompaa ja nahka kuivaisi taanallakin nopeammin ja tasaisemmin.

Nylkeminen aloitetaan katkaisemalla etujalat karvanrajasta. Seuraavaksi takajalkojen ympäri piirretään karvanrajaan katkaisuviilto. Katkaisuviilto tehdään myös hännäntyven karvarajaan.

Seuraavaksi avataan takajalkojen nahka takajalkojen nahankatkaisukohdasta pitkin selkäkarvan ja lyhyen vatsakarvan rajaa hännän tyveen. Häntää ei oteta nahkaan mukaan, joten suomuhännän ja turkiksen rajaan hännäntyveen tehdään puukolla pyöräyttämällä häntänahan katkaisuleikkaus. Nahka nyljetään tuppeen. Jotkut sitovat tai naulaavat käsiteltävän eläimen tässä vaiheessa hännästään tai takajalastaan roikkumaan. Hyvin usein olen suorittanut puuhan nyljettävän ollessa joko maassa, jäällä tai polvieni päällä.

Nahka irtoaa suhteellisen hyvin pelkästään vetämälläkin. Nahan irtoamista joutuu puukolla avittamaan kuitenkin hännän tyvestä, ohuen vatsakalvon päältä ja päässä.

Etujalkojen tasalle päästyä sormet työnnetään lihasten ja nahan väliin, jotta saadaan pitävä ote olkalihaksesta. Lyhyet jalkanahat on helppo vetää täten tuppeen.

Kun etujalkojen nahat on irrotettu, ruhoon tartutaan voimakkaalla puristusotteella heti etujalkojen takaa ja nahkaa vedetään voimakkaasti, jolloin se irtoaa korvien tasolle. Sitten tarvitaan puukkoa. Itse käytän oikeakätisenä tällöin sellaista otetta, jossa puristan pään yli vedettyä ruhonahkaa nyrkissäni siten, että nahka kiristyy koko ajan pään nylkemisen edistyessä. Päänahka ei vetämällä irtoa, vaan irrottamistyössä on käytettävä kaiken aikaa puukkoa. Lopuksi katkaisen nahan kuononkärjestä puukolla siten, että kirsuosa jää nahkaan.

Piisamin nylkeminen on käytännössä aika yksinkertainen toimenpide.

Piisaminnylkemiseen liittyy Metsästys ja Kalastus –lehden ideakilpailuun joskus 1980-luvulla saapunut niksi. Siinä kerrottiin, että piisaminnylky on helppoa, jos puuhan aloittaa tekemällä takareiteen, tulevan avausviillon linjalle reiän, josta nahan alle pumpataan ilmaa joko polkupyöränpumpulla, autonrenkaan täyttämiseen tarkoitetulla pumpulla tahi kompressorilla. Niksin lähettäjä kertoi kirjeessään, että pumppu ei tarvitse välttämättä edes minkäänlaista erikoissuutinta, riittää kun suun pitää tiukasti nahkaan tehtyä reikää vasten.

Idea kuullosti niin hullunkuriselta, että päätin kokeilla sen toimivuutta. Ajoin yhdessä pienen poikani ja saalispiisameitteni kanssa huoltoasemalle ja tein kuten konstin lähettäjä oli neuvonut. Ja homma toimi. Ilma meni hyvin nahan alle ja ilmattava piisami turposi kuin kumipallo. Merkittävää apua ilmauksesta ei kuitenkaan nylkytyössä ollut, kokenut nylkijä hoitaa puuhan niin nopeasti, että se on jo lähes ohi jo siinä vaiheessa kun ilmakeinoa käyttävä pääsee kunnolla edes varsinaista nylkemistä aloittamaan. Sen voin kokemuksesta kuitenkin kertoa, että piisaminilmaus saa huoltoasemalla suuren yleisömenestyksen.

Esikuivaus

Jos nahka on päässyt nylkyvaiheessa vereentymään, se on pesaistava vedellä puhtaaksi. Märkää nahkaa ei taanalle pidä levittää, joten suurimmat vedet poistetaan pudistamalla, jonka jälkeen nahka voidaan ripustaa varjoisaan ja tuuliseen paikkaan kuivahtamaan. Kuivauspaikkana voi käyttää esim. pyykkinarua tai tarkoitusta varten nimenomaisesti pingotettua narua. Nahat voi ripustaa narulle pyykkipoikien avulla.

Puhdistus

Nahan kuivahdettua sen nylkypinnalta poistetaan ylimääräinen rasva. Rasvankaapimista ei kuitenkaan saa tehdä niin voimakkaasti, että nahka repeää tai karvanjuuret vaurioituvat. Nahkaa saa jäädä ohut lihakerroskin.

Kainaloiden kohdalla nahassa on kalvon suojaamat pussimaiset rasvakertymät. Rasvaa otetaan näistä pois hyvin varovasti puukolla leikkaamalla.

Piisaminnahatkin on syytä hienopuhdistaa sahanpurun avulla. Se käy esim. siten, että nahat laitetaan sahanpuruja sisältävään suureen muovipussiin, jota ravistellaan muutaman minuutin ajan voimakkaasti.

Taanoitus

Nahka levitetään kuivumaan oikeakokoiselle taanalle karvapuoli alaspäin ja kiinnitetään nahoitusnastoilla tai pienillä nauloilla aluksi kuono-osastaan. Käytössä on paljon sellaisia kaksiosaisia taanoja, jotka ovat levitettävissä. Nahkaa ei kuitenkaan saa liiemmin levittää, koska nahasta tulee tällöin kuivuessaan ohut ja helposti repeytyvä. Normaalikokoisen piisamin nahan leveyden tulisikin olla keskikohdaltaan n. 11 cm. Piisameissa on kuitenkin jonkin verran kokoeroja, jotka on otettava huomioon nahkaa taanoitettaessa.

Nahkaa ei myöskään venytetä pituussuunnassa kuin aavistuksen verran ennen kuin se kiinnitetään nahoitusnastoilla tai ohuilla nauloilla peräosastaan taanaan.

Valtaosassa näkemistäni suomalaisista piisaminkäsittelyohjeista kerrotaan, että kun nahka on kuivunut taanalla viikon verran, se käännetään karvapuoli ylöspäin. Harras toiveeni on jo pitkään ollut, että minulle näytettäisiin sellainen fakiiri, joka puuhan pystyy suorittamaan. Tällaista onnea minulle ei kuitenkaan ole suotu. Nahan repeytymättä kääntötyö on näet mahdoton suorittaa.

Nahat kuivataan varjoisassa, hyönteisiltä suojassa olevassa ja ilmavassa paikassa.

Kuivatut nahat lähetetään parkittaviksi tai myydään turkisostajille siis karvapuoli sisäänpäin.

Nahan käyttö

Piisamia käytetään turkkien, päähineiden ja karvakaulusten valmistamiseen. Makuja on tietysti hyvin erilaisia, mutta minusta kokopitkä, värjäämättömistä piisaminnahoista tehty turkki on maailman kauneimpia. Turkkeja valmistetaan joko kokonahoista tai selkänahoista. Muunkinlaisia vaihtoehtoja on olemassa.

Hyvin monet suomalaiset piisaminpyytäjät ovat teettäneet pyytämiensä ja muokkauttamiensa piisameiden nahoista turkin vaimolleen tai tyttärelleen. Tekemiseen pystyviä ateljeita löytyy suuri määrä. Kovin halvaksi työ ei kuitenkaan tule, vaikka nahat olisivat omastakin takaa, paljon edullisemmaksi kuitenkin kuin valmiina kaupasta ostettu vastaavanlainen turkki.

Turkistuotteita piisaminnahoista näppärä henkilö voi valmistaa itsekin.

Muuta talteenotettavaa

Harvemmin metsästäjien kotona näkee täytettyjä piisameita. Mikäli sellaisen haluaa teettää, eläin voidaan viedä välittömästi täytettäväksi tai pakastaa myöhemmin lähetettäväksi.

Piisamin liha on joidenkin kanadalaisten suurta herkkua. Se on pienisyistä ja siinä on mieto riistanmaku. Suomessa piisaminlihaa ei laajemmin ateria-aineksena tunneta ja käytetä. Erinomaisia reseptejä kuitenkin löytyy monistakin suomalaisista ja Suomessa julkaistuista riistakeittokirjoista.

Juha K. Kairikko