Rusakon (Lepus europaeus) levinneisyysalueen pohjoisraja kulkee suunnilleen
Oulu – Joensuu -linjalla. Pohjoisempanakin rusakkoja tavataan satunnaisesti, mutta pysyvää kantaa sinne ei ole muodostunut. Rusakon kesä- ja talvipuku eivät merkittävästi poikkea toisistaan, talviturkki on kuitenkin kesäkarva hieman harmaampi. Varma tuntomerkki on päältä musta häntä. Rusakko painaa tavallisesti 4–4,5 kg, joskus saaliiksi on kuitenkin saatu sellaisiakin yksilöitä, joiden paino on ollut 8 kilon luokkaa.

Rusakko on Suomen luonnossa suhteellisen nuori tulokas. Laji alkoi levitä meille itärajan takaa 1800-luvun loppupuolella. Levittäytymistä avitettiin monin siirtoistutuksin. Rusakkoa kutsuttiinkin aikoinaan ryssänjänikseksi, nykyisin siitä käytetään joskus peltojänis -nimeä.

Vuosikymmenien ajan kiisteltiin siitä, voivatko rusakko ja metsäjänis risteytyä. Yleensä on niin, että jänisten heimoon kuuluvat eri lajit eivät voi saada keskenään jälkeläisiä. Niissäkin tapauksissa, joissa kahden lajin pikarakkaus kantaa hedelmää, jälkeläiset eivät tavallisesti ole lisääntymiskykyisiä. Rusakko ja metsäjänis muodostavat kuitenkin poikkeuksen, sillä ne voivat risteytyä keskenään ja saada lisääntymiskykyisiä jälkeläisiä.

Juha K. Kairikko