Taloudellisessa mielessä toiseksi merkittävin hirvieläinlajimme on valkohäntäpeura (Odocoileus virginianus). Se ei kuulu alkuperäiseen lajistoomme, vaan kanta on lähtöisin amerikansuomalaisten siirtolaisten lahjasta Suomen Metsästäjäliitolle. Ensimmäiset yksilöt, joista koko nykyinen kanta on lähtöisin, tuotiin Suomeen 1934. Ne – yksi urosvasa ja neljä naarasvasaa – sijoitettiin Vesilahteen Laukon kartanon maille. Vuonna 1948 tuotiin neljä vasaa lisää, mutta kaksi niistä kuoli ennen luontoon päästämistä.

Muutoinkaan jälkimmäisellä tuonnilla ei lajin suomalaistumisen kannalta ollut merkitystä, sillä luonnossamme oli jo tuolloin elinvoimainen kanta. Oikeassa ovatkin ne lähdekirjat, joissa kerrotaan koko valkohäntäpeurakantamme polveutuvan yhdestä uroksesta ja neljästä naaraasta. Valkohäntäpeurojen siirtoistutus on yksi ainoista onnistuneista siirtoistutuksista maailmassa. Yleensä istutukset ovat joko epäonnistuneet tai uusi laji on runsastuessaan vienyt elintilan joltakin alkuperäislajilta, uusi laji on aiheuttanut suuria kasvustotuhoja, uusi laji on tartuttanut alkuperäislajeihin jonkun kohtalokkaan taudin tai uusi laji on risteytynyt jonkun alkuperäislajin kanssa. Valkohäntäpeurojen suhteen näitä ongelmia ei ole ilmennyt, vaikka mahdollisuudet joidenkin uhkakuvien toteutumiseen olisivatkin olleet näin jälkikäteen tarkasteltuna olemassa.

Valkohäntäpeuran säkäkorkeus on 0,9–1,3 m. Pituutta on 1,5–1,9 m. Urosten paino on 90-150 kg, naaraiden 70–90 kg.

Juha K. Kairikko

Lue lisää tietoa valkohäntäpeurasta kirjasta:
Juha K. Kairikko & Jaakko Ruola (2005): Valkohäntäpeura. Suomen Metsästäjäliitto – Finlands Jägarförbund ry.